5h+k+2wc+ph+s Savonlinna Au-Kyläntie

57230 SavonlinnaAu-Kyläntie90.0 m2
99 000 € Kohde: 21120290

Lomakiinteistö suositun ja ison Suurjärven rannalla reilu 12 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta!

Omaa rantaviivaa noin 75 metriä ja ranta suuntautuu itään.

Tämä 1940-luvulla rakennettu ympärivuotisessa käytössäkin ollut lomakiinteistö on hyvin pidetty ja laadukkaasti saneerattu nykyisten omistajien aikana 2000-luvulla.

Päärakennus käsittää kaksi asuinpuolta, jotka käsittävät kaikenkaikkiaan kaksi oleskelutilaa, kolme makuuhuonetta, keittiön ja kaksi wc:tä. Kellarikerroksessa on saneeratut pesuhuone- ja saunatilat.

Iso kolmesta kiinteistöstä muodostuva reilu 9000 m2:n tontti ja lisäksi erillinen venevalkama-alueella sijaitseva rantasauna, joka kuuluu kaupan kohteena olevalle kiinteistölle.

Kiinteistöllä porakaivo ja viemäröintijärjestelmäkin täyttää nykyisen jätevesilain asetukset.

Päärakennuksessa on toimivat varaavat tulisijat, jonka lisäksi mahdollista käyttää sähköpattereita.

Kiinteistöllä on lisäksi kattavat varastotilat ulkona olevassa talousrakennuksessa.

Tähän mielenkiintoiseen kiinteistökokonaisuuteen kannattaa tutustua paikan päällä!

Perustiedot


Kohdenumero
21120290
Sijainti
  • Savonlinna Kaartila
  • Au-Kyläntie
  • 57230 Savonlinna
Tyyppi
Mökki tai huvila
Huoneistoselitelmä
5h + k + 2wc + ph + s
Huoneita
5 huonetta
Asuinpinta-ala
90 m2
Muiden tilojen pinta-ala
20 m2
Kokonaispinta-ala
110 m2
Lisätietoja pinta-alasta
  • Kellarikerrokseen rakennettu pesuhuone, sauna ja pukuhuone tila vuonna 2009 1. asuinkerros; Rakennettu kahdeksi asunnoksi; Toisella puolella 2h+keittiö, wc, vaatehuone Toisella puolella 3h ja wc Lisäksi kuisti 1. asuinkerroksen pinta-ala noin 90 m2 Kellarikerros noin 20 m2
Kerroksia
1
Rakennusvuosi
1943
Käyttöönottovuosi
1943
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan

Hinta ja kustannukset


Myyntihinta
99 000 €
Neliöhinta
1 100 € / m2
Lisätietoja maksuista
  • Tiemaksu noin 100 euroa/vuodessa Tie aurataan myös talvisin Kiinteistövero 548 euroa (v. 2023)

Lisätiedot


Sauna
  • Oma sauna
Kohteeseen kuuluu
Tie perille, talviasuttava, , antenni
Yleiskunto
Tyydyttävä
Lisätietoja kunnosta
  • Katon kunto: Peltikatto uusittu 90-luvulla (vanha huopakate on jätetty alle)
Lämmitysjärestelmän kuvaus
Puu, Sähkölämmitys
Vesihuollon kuvaus
Kaivo
Viemäri
Saostuskaivo, umpisäiliö, imeytyskenttä
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä

Tilat ja materiaalit


Rakennus- ja pintamateriaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: Puu
  • Rakennusmateriaali: Puurunko+lautaverhous
Katto
  • Kattotyyppi: Harjakattokatto
  • Kattomateriaalit: Peltikate
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: Laatta
  • Seinämateriaalit: Kaakeli
  • Varusteet: Lattialämmitys, suihku
WC-tilojen kuvaus
  • Lukumäärä: 2
  • Lattiamateriaalit: Laatta
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 3

Tontti


Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
740-512-7-29, 740-530-10-1, 740-530-10-3
Tontin tyyppi
Rantatontti
Lisätietoja tontista
Kaartilanranta III-tontin pinta-ala on 2.340 m2 Kaartilanranta-kiinteistöllä sijaitsee loma-asunto sekä muut kiinteistön rakennukset Kallio-tilan pinta-ala on 4.220 m2. Kallio-tila on rakentamaton kiinteistö, joka on hankittu lisämaaksi Hermannila-tilan pinta-ala on 2.660 m2 Hermannila-tila on rakentamaton kiinteistö, joka rajoittuu rantaan.
Tontin pinta-ala
9 220 m2
Rakennukset
Aittarakennus, kaksi ulkohuussia, liiterirakennus. Lisäksi rantasauna yhteisellä venevalkamalla-alueella, johon kaupan kohteena olevalla kiinteistöllä virallinen yksityinen käyttöoikeus

Palvelut ja liikenneyhteydet


Palvelut
Savonlinnan keskustan palvelut noin 12 km

Muut lisätiedot


Ranta
Omaa rantaviivaa
Rantaviivaa
75 m
Vesistön nimi
Suurjärvi